Suruinen päivä

Aisha kävelee Max-koira seuranaan pimeässä Melbournen yössä ja soittaa sieltä äidille. Suruissaan. Minäkin olen suruissani. Niin kaukana, en pääse rutistamaan lähelle.

Aisha on voimakas ja ajan myötä kaikki on paremmin. Sellainen on minun pikkuiseni, luotan siihen.

Rakkain olet maailmassa, tyttäreni.




Kuva: Pentti Sammallahti, retrospektiivinen näyttely Valokuvataiteen museossa Helsingissä.
Tämä on ehkä mieleenpainuvin kuva sadoista näyttelyssä näkemistäni. Kuvat ovat melkein maagisia mustavalkoisuudessaan. Katsottuani suurimmaksi osaksi mustavalkoisen näyttelyn, tarkastelen harmaata syysmaisemaa Pentti Sammallahden kautta; tuossa on liikaa värejä, tuo kohta olisi parempi mustavalkoisena....ei silti, pidänkin juuri syysmaisemista graafisuutensa takia.
Katso lisää tästä linkistä. Pidän Pentti Sammallahden kuvista, sillä ne todella ovat hyvin graafisia, melkein suunniteltuja. Vai kuka saisi neljä koiraa poseeraamaan juuri samaan aikaan sommitelmassa?